5.10.2011

Tokottavat Ainstainit

Yritän nyt sitten sitä taktiikkaa, että kirjoitan raportin jokaisten treenien jälkeen (katsotaan, kauanko pysyn tässä tahdissa ;) ), jolloin kirjoitettavaa ei tule niin valtavan paljoa (joo, tai sitten tekstin määrä on vakio riippumatta siitä, onko asiaa oikeasti)... Ensinnäkin täytyy todeta, että mun täytyy jatkossa kyllä kirjoittaa paperille aina suunnitelmat, mitä aion treenata. Olen tässä moonta kertaa todennut kantapään kautta, että kahden eri koiran treenit ja muiden kouluttaminen samalla kertaa eivät vaan mahdu kerralla samaan päähän. No, muistin edes suunnilleen meidän treenisuunnitelmat ja tehtiin lyhyet sessiot molempien punaisten kanssa.

Rauhan treenit
Tarkoitus oli keskittyä seuraamisen yksityiskohtiin ja kaukoihin. Näitä me jopa tehtiinkin. Tein namin kanssa vasemmalle käännöksiä ja suhisin kääntyessäni. Nämä meni ihan jees, eipä tuota tarvitse muutaman käännöksen jälkeen enää juuri auttaa. Muita käännöksiä en sitten muistanutkaan tehdä ja kaiken lisäksi seuruutin koiraa taas ilman hihnaa... Täytyy varmaan ostaa tähän käyttöön sellainen lyhyt lenkki, mitä kokeiltiin Jessican koulutuksessa. En riehuttanut Rauhaa ennen suoritusta, koska se kävi aika kovilla kierroksilla kun otin sen puusta touhuamaan.

Yritin imuttaa Rauhaa seuraamaan oikealla, mutta se oli aika kamalaa. Rauha yritti koko ajan poikittaa ja käveli lähinnä sivuttain erittäin hämmentyneenä uudesta suunnasta. No, jatketaan tätä hömpöttelyä taas tänään :) Tähän pitäisi liittää myös joku käskysana. Höger? Miten mä voin olla näin surkea keksimään järkeviä käskysanoja :D

Lopuksi tein Rauhan kanssa vielä kaukojen seiso-maahan-seiso -siirtymiä, mutta ne meni taas aika huonosti. Se yritti fuskata tekniikassa heti kun otin parikin askelta siitä poispäin. Kotona se kestää jo etäisyyttäkin aika hyvin, joten mä oletan meidän jumin liittyvän nimenomaan treenikentällä toimimiseen. Tänään illalla tehdään siis samaa, mutta ensin mooonta toistoa ihan edessä niin, että pääsen palkkaamaan mahdollisimman paljon. Tämä liike on selvästi pakko rakentaa ihan alusta uudestaan...

Tyynen treenit
Tyynen treenisuunnitelma oli itsellä aluksi hieman hakusessa, mutta selvähän se, kun oli jopa kolme treneattavaa juttua... Jep.

Otimme aluksi seuraamista. Tyyne sähläsi alkuun hieman ja yritti hamuta kättä. Rauhoittui kuitenkin nopeasti ja esitti oikeinkin pätevää seuraamista. Ja mä jopa uskalsin jo kävellä ihan suht normaalisti ilman namia ja käsiä heilutellen. Palkkasin koiraa pääasiassa liikkeessä. Tehtiin myös vasemmalle täyskäännöksiä muutama ja nekin sujui jo aika mageesti! Kunhan vaan itse oppisin muistamaan, että Teen kanssa käännytään niin päin ;) Otettiin myös hidasta käyntiä ja juoksua. Hidas meni hyvin, mutta juoksussa Tyyne sinkaisi ensin kovasti mun edelle. Lisäksi mun pitäisi muistaa paremmin molempien kanssa treenatessa se, että voin juosten ja hitaassa käynnissä tehdä myös kaikkia käännöksiä ja pysähtymisiä. Jotenkin erityisesti juoksun kanssa mä oon fiksoitunut alempien luokkien suoritukseen, missä mennään vaan pieni pätkä juoksua ilman käännöksiä.

Seuraamistreenin jälkeen teimme ensin peruuttaen kuunteluharjoitusta. Maahanmeno on Tyynelle selvästi helpoin, joten sen se tekee hyvin pelkästä suusanallisesta käskystä. Istumisessa ja erityisesti seisomisessa mun täytyy vielä auttaa koiraa paljonkin. Jatkoin myös liikkeestä maahanmenon treenaamista seuraamisesta. Ekalla kerralla autoin suosiolla kädellä ja koira tipahti oikein kivasti. Seuraavalla parilla kerralla annoin vain suusanallisen käskyn ja koirahan meni maahan! Palkkasin tarkoituksella ihan himpun verran hitaammin kuin edelliskerralla ja Tyyne myös pysyi maassa sen pienen hetken, mitä joutui odottamaan :)

Teimme vielä luoksetulon loppuosan hiomista pienen käsiavun kanssa. Ekalla kerralla Tuomas piti Teetä, jolloin mun ei tarvinnut jättää sitä paikalle istumaan. Tuli ekalla kerralla lähes metrin mun ohi ennen kunnon jarrutusta sivulle. Seuraavilla kerroilla se ennakoi jarrutusta vähän liioitellen ja hidasti jo mun edessä. Vikan toiston otin vielä niin, että palkkasin sivulta koiran lelulla. Tätä tarvitsee selvästi vielä hioa, että saadaan liikkeeseen suoritusvarmuutta ja tasaisuutta.

Lopuksi otettiin muutama perusasennosta maahanmeno ja tässä piti taas auttaa ensin kädellä, että Tyyne tajusi mistä liikkeestä on kysymys. Hyvin kyllä huomaa, että ollaan viime aikoina keskitytty vaan 'plats' -käskyn opetteluun, eikä sitäkään ole vielä tehty perusasennosta. Tai kyllä mä sitä päivittäin vähän yritän, mutta pää tippuu vielä vinoon etujalan päälle mua kohti. Plats-käskyn kanssa jatketaan siis ruokakuppitreeniä se pari kertaa päivässä...

Muiden pentujen kanssa katsottiin pääasiassa niiden seuraamista ja käännöksiä. Aika kivalta näytti. Ovat selvästi edenneet treeneissä ja pääsin nipottamaan vaan tosi pienistä asioista. Plus että niidenkin kanssa saa alkaa etenemään ihan reilusti harjoituksissa. Katselimme myös hieman toko-noudon luovutuksen rakentamista ja kaukokäskyjen opettamista.

Ihanaa, kun on noin aktiivisia ja innokkaita pennunomistajia :) Kaikkia on nähty säännöllisesti ja on ollut ilo päästä seuraamaan koirakoiden kehityksen huima tahti niin noutojutuissa kuin tottelevaisuudessakin. Jään kiinnostuneena katselemaan, mihin asti omistajien kunnianhimo riittää!

---

Tänään on vuorossa jälleen kerran tokoa Koiviksen treenien muodossa. Tuonne on onneksi pakko ottaa mukaan treenisuunnitelma paperilapulla, joten en voi fuskata siinä asiassa. Ja hyvä niin, koska tunnin kouluttamisen jälkeen mulla ei ole enää mitään muistikuvaa siitä, mitä mun oli tarkoitus tehdä omien kanssa! Tässäpä siis tämän päivän suunnitelma:

Rauha
  • 1.Sessio:
    • Maahan-seiso-maahan. Törkeän helppoa jumppaa ja vaan varmistetusti onnistuneita toistoja.
    • Seuraamisen käännökset. Ja seuraamisessa muutenkin kivaakivaa! Ja koiralla se HIHNA...
  • 2.Sessio: 
    • Luoksetulon stoppia takapalkalla ja jämäkällä käskyllä... Ennen jättämistä voisi ottaa muutaman kierron ja siitä pysäytyksiä. 
    • Tunnari. Otetaan ensin normi haistelu rauhallisella virittelyllä. Tämän jälkeen laitetaan kapulat uudestaan riviin ja kuumennan koiraa ensin kiertoleikillä ja lähetän sen siitä suoraan hakemaan omaa. Jos pöllöilee, niin sitten tehdään uusi toisen kerran niin, että pysäytän R:n seisomaan ennen kapuloita ja hetken odottamisen jälkeen lähetän uudestaan.
Tyyne
  • 1.Sessio:
    • Seuraaminen. Jatketaan namikäden häivyttämistä. Tehdään erityisesti käännöksiä ja erilaisia nopeudenvaihteluita.
    • Luoksetulon loppu kiertoleikillä. Jos menee hyvin, niin voidaan ottaa muutama toisto niin, että kaveri pitää koiraa. 
  • 2.Sessio:
    • Jäävät liikkeet (seisominen, maahanmeno ja istuminen). Aloitetaan taas peruutuksella, josta satunnaisesti eri siirtymiä. Sitten jatketaan liikkeestä seisomisella ja sen jälkeen maahanmenolla. 
    • Hyppy. Tehdään aluksi 2 laudalla namialustalle menemistä. Jos menee hyvin ja varmasti, niin kokeillaan jättää namikippo parin toiston jälkeen pois ja palkkaan koiran hypystä heittämällä sille pallon/namin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti