11.10.2011

Kuinka joku lähtee vapaaehtoisesti ulos kylmään kaatosateeseen pimeällä?

Sitä ihmettelin eilen illalla, kun treenasimme Maurin ja Friidun kanssa Tapiolassa. Ohi meni jatkuvasti niin lenkkeilijää, pyöräilijää kuin koiranulkoiluttajaakin. Toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna ne ihmiset olivat sentään menossa paikasta a paikkaan b, toisin kuin me... 

Mulla oli mukana ainoastaan Tyyne. Treenasin sen kanssa aika lyhyen kaavan mukaan. Jotenkin hankalaa tehdä mitään kovin syvällistä, kun pääosan treeneistä keskityn kouluttamaan muita. Namikippotreeniä ei saatu tehtyä, kun enhän mä tähän hätään mistään löytänyt edes yhtä valkoista kulhoa, mitä voisi tuollaiseen käyttää. Täytynee tänään ajaa kotiin Tarjoustalon kautta.

Otimme ensin rivissä paikallamakuuta. Tyynen pää alhaalla makaaminen on vielä vähän epävarmaa. Nyt toki märkä maa vaikeutti hommaa, mutta eipä se pää vielä kovin hyvin maassa pysy. Eikä se myöskään mene sinne alas asti aina ensimmäisestä käskystä. Mulla oli nyt namikippo koiran edessä, pakko yrittää sellaista aputargettia, jotta koira menisi suorana alas. Pää pysyy kyllä alhaalla kohtuullisen hyvin, kun sen sinne ensin kunnolla saa. Tyyne tarjoaa nykyään myös tipahtamista erilaisissa tilanteissa, missä käsken sitä esimerkiksi sivulle. Ja muutenkin tilanteissa, missä se haluaa jotain erityisen paljon. Tämä täytyy kyllä ottaa lähitulevaisuuden projeksi!

Makuun jälkeen treenasimme yksitellen. Ostin viikonloppuna Teelle pari uutta treenilelua ja niiden tehoa kokeltiin myös muiden koirien kanssa. Hyvin kelpasi karvapatukka ja fleece-lelu kaikille ipanoille :)

Tyyne teki aluksi kuunteluharjoitusta, missä peruutin ja annoin sille sekaisin eri jättäviä käskyjä. Tästä jatkoin niin, että otin muutaman liikkeestä maahanmenon koira vasemmalla puolella. En kuitenkaan seuruuttanut sitä käskyn alla. Maahanmenot Tee meni hyvin ja tällä kertaa otin kaksi askelta vielä käskyn jälkeen ja naksautin, kun koira jäi maahan paikalleen. Ja jäihän se :) Täytyy ottaa tähän treeniin mukaan kesto, koska maahanmeno toimii jo kivasti liikkeessä.

Jättävien jälkeen teimme tunnistusnoutokapulan etsimistä niin, että kävin kaivamassa kapulan nurmeen ja lähetin sitten Tyynen etsimään kapulaa. Se meni suurella innolla ja tajusi heti laittaa nenän päälle :) Tosin kapulan löytymisen jälkeen vauhti jatkui ensin musta poispäin, mutta tuli luokse kyllä kutsusta. Ja vaikka kapulaa ei mulle suorana tuotukaan, ei Tyyne toisaalta myöskään pureskellut sitä. Täytyy jatkaa tätä piilotteluleikkiä säännöllisesti, niin pääsen tästä hiljalleen rakentamaan tunnaria tytsylle.

Tunnaritreenin jälkeen teimme hieman seuraamista, mutta tässä treenissä ei ollut allekirjoittaneen osalta juuri päätä eikä häntää. Mä toistan itseäni kamalan herkästi tällaisissa treeneissä ja teen ihan samoja lyhyitä kuvioita. Otettiin tosin hieman juoksuakin, mutta muuten aika sellaista lämmittelyhömpötystä. Namin häivyttämistä mä en oo juuri pystynyt tekemään, koska jostain syystä Tyynen hieno seuraaminen on väljistynyt viime aikoina kamalasti. Täytyy siis jatkaa vielä enemmän imutusta ja askelsiirtymiä ja palkata runsaasti. Tuntuu, että tällä hetkellä Tee ei yritä tarpeeksi. Olen yrittänyt myös palkata sitä lelulla seuraamisesta, mutta voi olla että joudun jättämään lelut pois tästä liikkeestä vielä toistaiseksi, jotta keskittymiskyky pysyy varmasti hyvänä.

Lopuksi teimme vielä luoksetuloja sivulle ensin pidettynä ja sitten hieman kiertoleikin kautta. Tuli ihan siedettävästi. Tyyne on vaan alkanut ennakoimaan jarrutusta hieman, joten sen kanssa täytyy ottaa vielä paljon myös vauhtiluoksetuloja. Tyynen uudet lelut on siitä ihan superkivoja, joten niitä mun kannattaa käyttää jatkossakin! Heh, jostain syystä mua ei yhtään ahdista tuollainen jarrutteluennakointi, kun just käänteisen ongelman kanssa on painittu Rauhan kanssa niin pitkään...

Otin eilen vielä variksen sulamaan treeniä varten. Lähiaikojen projektina olisi saada riistan luovutus kuntoon. Tyyne käy tosi kuumana, kun se näkeekin vaakun. Otettiin aamulla muutama toisto nostotreeniä. Naksutin ensin pari kertaa tavallisesta käsikosketuksesta ja sen jälkeen koiran tuli noutokäskyllä nostaa lintu maasta mun käteen. Se kyllä nosti lintua mun käteen, mutta ohessa tapahtui kaikenlaista muutakin toimintaa. Päätin, että en toistaiseksi puutu riemukierroksiin tai ravisteluun, vaan aluksi kriteeri on vaan nostaa lintu mun käteen. Eiköhän siitä hiljalleen saa karsittua ylimääräisen puuhastelun pois... Tarkoitus on ottaa tätä vaakkutreeniä kotona päivittäin ainakin viikon ajan, jotta riista ei olisi Tyynelle kuin lottovoitto. Lisäksi voin samalla vaakulla tehdä Rauhalle haastavia hakuharjoituksia. Se pistää itsensä vielä tavallista enemmän likoon, kun noudettavana on jotain "oikeaa".

---

Tänään menemme työpäivän jälkeen lähipellolle namikulhojen ja damien kera. Rauhalla on ohjelmassa haastavia linjoja häiriöiden kera. Lauantain WT-koe tykyttää jo takaraivossa, joten yritetään nyt tehdä mahdollisimman laadukasta viimeistelytreeniä... Tyyne taas saa painaa pitkää linjaa ruokakupille. Lyhyemmässä matkassa voisin tehdä sille myös kelloharjoitusta kipoilla niin, että namikippoja on neljässä eri suunnassa ja lähetän koiraa vaihdellen eri suuntiin. Se saa myös noutaa mulle viereisestä kasasta dameja. Tämä toivottavasti vähentää neidin vaihtamishaluja...

Lisäksi Tyyne jatkaa riistankäsittelytreeniä, paikkamakuuharjoitusta ja kaukäkäskyjä kotona (takajalat kansion päällä ja siinä seiso-istu-seiso -siirtymiä). Rauha taas saa tehdä kaukoja (seiso-istu-seiso). Pidetään riittävän helppona, että pääsen palkkaamaan PALJON. Lisäksi Rauha voisi tehdä luoksetulon pysäytystä kiertoleikin avulla. Plus tietty seuraamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti