18.10.2011

Hyvän mielen treenit

Tyyne pääsi eilisiltana sisarusten kanssa treenailemaan. Löysimme kivan valaistun alueen, missä ehdimmekin tehdä yhtä sun toista. Aloitin Tyynen kanssa merkin harjoittelun, kuten olin suunnitellut. Tarkoitus oli saada koira kiertämään merkkiä samaan tapaan kuin tolppaa tai muutakin kohdetta. No, tämä ei ollutkaan niin helppoa, kuin olin kuvitellut. Tyyne oli edelleen erittäin kiinnostunut merkistä ja mun piti ihan vierestä namittaa sitä tolpan ympäri ja namittaa siitä, ettei koskenut merkkiä. Juoksi se sen silti nurin varmaan joka kerta, mutta ei kuitenkaan ottanut suuhunsa... Täytynee harjoitella enemmän pienempien kohteiden kiertämistä ennen seuraavaa yritystä...

Seuraavaksi halusin harjoitella Tyynen kanssa kapulan noutamista lelun kanssa niin, että houkuttelen sen kapulan nostamisen jälkeen lelulla takaisin. Tarkoitus on kohdistaa nouto sen jälkeen tulevaan palkkaan, eikä ihquun kapulaan. Tyyne otti kapulan ihan hyvin (ei hyökännyt) ja tuli vauhdilla lelun luokse - kapula suussa. Heiluin sitten aikani lelun kanssa, ennenkuin ipana hajusi irrottaa kapulan. Toistettuna tapahtui ihan sama juttu. Täytyy nyt vielä katsoa, kannattaako mun tuota harjoitusta jatkaa, kun se on aina yhtä tuskallista saada koira irrottamaan asioita ilman luovutusta. Rauhan kanssa oli aikanaan sama juttu. Se tosin nykyään tietää jo jutun juonen :)

Kolmantena Tyyne teki hieman seuraamista. Asenne oli ihan hyvä ja kakara pysyi kohtuullisesti mukana mun nopeissa käännöksissä. Tosin erityisesti oikealle käännöksiä pitää vielä vahvistaa paljon, jotta niistä tulee vauhdikkaat ja napakat. Otin toisella kierroksella vielä lisää seuraamista, tällä kertaa lelu kainalossa. Nyt Tyyne kesti lelun tosi hyvin ja seuraaminen oli oikein mallikasta :) Ehkä mä siis uskallan sitä välillä palkata myös lelulla tässä...

Toisella kierroksella Tee teki myös luoksetuloja kaverin pitäessä kiinni. Ne onnistuivat ihan ok. Sivulle kääntyminen ei tosin näytä vieläkään erityisen sujuvalta (se tuntuu kompastuvan omiin jalkoihinsa!), mutta eiköhän se siitä ajan myötä kehity.

Teimme myös liikkeestä seisomista, mikä onnistui sivulta jo niin, että näytin vasemmalla kädellä käsimerkin suusanallisen käskyn lisäksi. Tehtiin perään myös pysymistä ja hyvin Tee kesti, että kaarsin aika pitkällekin sen sivulle. Taakse en ole vielä mennyt, mutta ipana tuntuu kuitenkin hiffanneen paikallaolon idean :) Tehtiin myös muutama liikkeestä maahanmeno ja niissä olen selvästi palkannut paljon vaan maahanmenosta, joten vasta yhdellä lisäkäskyllä Tyyne myös pysyi maassa mun jatkaessa matkaa.

Maahan-seiso-maahan siirtymiä hinkattiin myös hieman. Tee seisoo aika takakenossa ja luulen, että se on vaan hyvä etenemisen kannalta. Ja se todellakin osaa mennä maahan vaan hissinä, JES! Maasta seisomisissa tarvitsee vielä käsiavun, mutta teknisesti suoritukset on pääosin hyviä. Täytyy vaan ottaa enemmän työn alle, niin saan loputkin avut pois.Kansion päällä seisomiset on jääneet muiden juttujen varjoon, joten täytyy sekin harjoitus taas virittää käyntiin. Ja jatkaa kaukojen työstämistä siinä...

Tehtiin vielä kodin parkkihallissa hieman seuraamista, mutta siellä Tyyne oli taas ihan huono. Olen aiemminkin huomannut, että se seuraa huonosti juuri tuossa kyseisessä paikassa?! Imuttaen toimi toki hyvin, mutta muuten lähti hiihtämään ihan ties miten kauaksi, poikittamaan ja vaikka mitä. No, ehkä tuollakin täytyy kokeilla sen lelun kanssa, josko hommaan saisi vähän selkärankaa.
---

Tänään allekirjoittaneella on "vapaa" ilta. Rauha saa edelleen ottaa lunkisti, vaikka ei eilen ontunutkaan enää. Se tosin nuoli aika paljon tassuaan ja tarkemmalla tutkimisella löysin ihan pienen poikkiviillon yhdestä anturasta. Se voi olla vaan pieni kuluma, tai sitten se aiheutti ontumisen terävällä sänkipellolla... No, joka tapauksessa Rauha saa huilia lähipäivät.

Tyynen kanssa taidamme tänään käydä tekemässä pienet noutotreenit iltalenkin yhteydessä. Ensimmäiseksi aloitamme malttitreenillä, koska neiti on viime aikoina muutaman kerran päässyt karkaamaan noutoon ennen lupaa. Jos treenit menevät hyvin, teen Tyynelle muutaman muistinoudon. Sillä on jo aika hyvä muisti, joten ajattelin  kasvattaa etäisyyttä damille ihan reippaasti.

Lähipäivien kotitreeninä tulevat olemaan kaukot ja noudon luovutus (korokkeen kiertäminen kapula suussa). Jos Rauha vaikuttaa ok:lta, niin naksuttelen sille kansiolla seisomista lisää. Ja seiso-istu-kaukoja. Huomenna on vuorossa taas tokotreenit, missä Tyyne pääsee taas tekemään ainakin hyppyä ja seuraamista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti