13.9.2010

Uusi maailma

Täytyy jatkaa saman tien kirjoittamista, niin pääsen toivottavasti taas kiinni säännöllisempään blogikirjoitteluun, eikä päivityksistä tulisi aina kilometrien pituisia...

Tänään meillä oli siis vuorossa agilitytreenit. Meidän ryhmä oli vkonlopun tehokoulutuksen takia yhdistetty jälkimmäisen mölliryhmän kanssa. Teemat olivat kuitenkin kivoja ja sopivia, joten tekemistä ja hinkkaamista löytyi ihan kaiken tasoisille.

Ensinnäkin yhtenä esteenä oli hyppy ja kepit. Noi aloittelevat ovat opettaneet pujottelua kanaverkkojen avulla, ja tänään olikin teemana, että käytetään hyväksi sitä, että koira ei pääse pujottelusta pois. Tehdään siis niitä kaikki takanaleikkauksia, persjättöjä yms. Ajattelin sitten kokeilla, kestäisikö Rauha pienellä harjoituksella verkot. Sehän osaa pujotella jo itsenäisesti, mutta verkkojen avulla voisin helpommin kokeilla sikavaikeita avokulmia ja esim. persjättöä, minkä opetteleminen on huomattavasti vaikeampaa ilman... No, eipä se mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Yritin viedä Rauhan ihan nami kuonossa kiinni rauhallisesti sisään. Parilla ekalla kerralla se meni ekan välin, ja peruutti sen jälkeen pois. Seuraavalla yrittämällä sain sen jopa puolivälin yli, kunnes se päätti tulla pois. Juoksi verkkoa päin, jollon sen nippusidekiinnitys irtosi... Korjauksen jälkeen otettiin vielä muutama palauttava toisto, mutta neiti ei ollut millänsäkään vahingosta. Sain sen pujottelemaan verkoilla ihan käsissä, mutta tuskinpa mun kannattaa niitä jatkossa käyttää. Luultavasti joutuisin käyttämään enemmän aikaa niihin totutteluun, kuin siihen varsinaiseen harjoitteluun, mihin niiden käytöllä tähtään...

Yhtenä harjoituksena oli vkonloppuna noussut ehdotus, että koiralle sanotaan ennen suoraa putkea jo etukäsky siitä, jatketaanko suoraan vai tuleeko jyrkkä mutka. Tein tästä jokusen toiston, ja hyvinhän se lähti, kun edessä olevan hypyn takana oli avustaja narupallon kanssa. Toistoja tuli n. 5kpl suoraan eteen ja 5kpl tiukka kurvi oikealle. En vielä alkanut sekottamaan näitä, täytyy ensin rauhassa tehdä avustettuja toistoja useissa treeneissä onnistuneesti.

Meillä oli myös nopea hyppyrata harjoituksena. Viikonlopun harjoittelu ja sunnuntain katseleminen saivat aikaan sen, että aloin rataantutustumisessa miettimään paljon enemmän koiran ideaaleja linjoja, ja vekkien ym. kikkakolmosten käyttöä. Epäilin kuitenkin etukäteen, että rata oli sen verran ahdas, että luultavasti en ehtisi tekemään suurinta osaa suunnittelemistani pirueteista. Näinhän siinä kävi. Viikonlopun kisailut ja tehokoulutus eivät olleet vaikuttaneet Rauhan intoon yhtään, rata oli aivan hullua tykitystä jälleen kerran. Ekan vekin ehdin tehdä ykkös- ja kakkosesteen välissä. Sen jälkeen jouduinkin keskittymään lähinnä oman sijoittumisen arviointiin, että en työntänyt koiraa millekään väärälle esteelle. Loppupuoliskolla sain myös onnistumaan yhden vekin ihan mukavasti, mutta vähän tästä eteenpäin tehty takaakierto oli tosi vaikea. Vaikka Rauha irtoaa muuten jo tosi pitkällekin radalla, joudun edelleen viemään sen tosi lähelle, jos haluan sen kiertävän esteen takaa. Tätä hinkkasimmekin sitten jonkin aikaa, ja tulihan siinä toki onnistumisia. Täytyy muistaa harjoitella tätäkin erikseen, että "kierrä"-käskyllä on koiran päässä selkeä merkitys. Olin vienyt radan loppuun narupallon, jotta saisin Rauhan jatkamaan vikat  kaksi estettä itsenäisesti mun hitaudesta huolimatta. Tästä seurasi efekti, että neiti meinasi koko ajan karata loppuun suorinta tietä, ja yksi takanaleikkaus epäonnistui toistuvasti. Alkuun mä kyllä ohjasinkin sitä huonosti, mutta kyllä se pallokin veti koiraa niin vahvasti, ettei se vaan malttanut ottaa ohjausta tarkasti vastaan. Hinkkaamalla sekin kohta saatiin toimimaan.

Kokonaisuutena kivat treenit. Harjoiteltavaa riitti, ja jotenkin itselle avautui nyt paljon vahvemmin oman ohjauksen suunnittelun merkitys ja sen toteuttaminen radalla. Taidanpa jatkossakin keskittyä vielä paljon enemmän hallittuun ratatyöskentelyyn. Tuohan menee kyllä sinne, minne sitä ohjataan, mutta on tosiaan kiva saada se vielä hyppäämään valmiiksi oikeaan suuntaan, ja tarvittaessa irtoaamaan pidemmällekin. Ykkösissä toki pärjää vielä hövelimmällä ohjauksellakin (varsinkin tuolla vauhdilla), mutta kolmosissa tuollaisillakin asioilla on jo ihan eri tason merkitys!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti