27.6.2012

Toko-SM

Blogin päivittäminen on taas tässä alkukesän treeni- ja lomakiireessä jäänyt vähemmälle. Kirjoitellaan nyt näin jälkikäteen meidän toko-sm-kisoista Tyynen kanssa. Ensinnäkin meillä oli aika jännä lähtö viikonloppuun, kun Salli onnistui varastamaan Rauhan viikon kipulääkkeet ja syömään ne kerralla. Työpäivä ja kesäloma alkoikin sitten vauhdikkaasti koiran oksennuttamisella. Salli oli illan tiputuksessa eläinlääkärissä.

Pääsimme kuitenkin perjantaina lähtemään kohti Himosta ja tollerileiriä. Lauantaina heräsin "pirteänä" ennen viittä ja lähdin ajelemana kohti Kuopiota ja tokon sm-kisoja. Lähiaikojen kenraalit olivat menneet vähän miten sattuu, joten suoriutumisemme jänskätti etukäteen melkoisen paljon. Erityisesti viikkoa aiemmin tehdyssä kisamaisessa treenissä Tyyne jäi tosi pahasti kiinni liikkuriin. Samalla huomasin myös, että se ei vielä kestä sitä, että annan kapulan kehään mennesä liikkurille.

No, olimme ajoissa kisapaikalla ihmettelemässä, minne parkkeeraamme telttojen ympäristöön. Kävin hieman Tyynen kanssa kävelemässä ja purkamassa sitä ennen suoritusta. Olimme avoimen luokan toinen koirakko, joten aamu alkoi heti paikallamakuulla ja jatkui nopeasti ensimmäisen kehän liikkeillä. En ole saanut vielä arvostelulappuamme takaisin, mutta tässäpä nyt ulkomuistista liikkeet (suoritusjärjestyksessä) ja niistä saadut pisteet:

1. Paikallamakuu - 0
Tyyne vaikutti olevan ihan messissä meidän mennessä kehään. Se meinasi valahtaa maahan jo etuajassa, mutta sain sen perusasentoon ajoissa. Meni maahan ekalla. Jättökäskyn sanoin aika hiljaisesti ja huomasin piiloon mennessäni, että se pirkaleen koira seisoi puolivälissä matkaa. Kävin liikkurin ohjeesta kytkemässä koiran, siinä se patsasteli hämmentyneen näköisenä.

Eipä tällaista ole meille ikinä käynyt, joten vähän hämmentyneen harmistunut olin kisojen aloituksesta.

2. Seuraaminen - 8
Sain itseni nollattua paikallamakuun pilallemenon jälkeen hyvin ja Tyynekin vaikutti juuri sopivalta. Innostunut ja motivoitunut ja hiljainen. Kävelin kehään, otin heti perusasennon ja lähdin seuruuttamaan koiraa. Tämä oli ehdottomasti meidän paras kisaseuraaminen tähän asti. Täyskäännöksissä Tyyne oli vielä hieman laiskahko, mutta työsti kyllä takapäätään ok. Yksi keskellä seuraamista ollut perusasento jäi tekemättä.

3. Liikkeestä maahanmeno - 9 (?)
Tämä liike on ollut meille ongelmallinen viimeaikoina, mutta Tyyne teki tällä kertaa hyvin ja varmasti oikean liikesuoritukset. Hidastin hieman käskiessäni ja kurkkasin taakse, että makaahan se varmasti.

4. Nouto - 7
Tyyne teki juuri ne virheet, mitä ollaan työstetty viime aikoina. Tassut edellä kapulaan, palauttaessa hidasti mun edessä ja korjaili otetta tullessaan perusasentoon. Luovutuspaikka oli myös löysä.

5. Hyppy - 8 tai 9
Tämä meni muuten hyvin, mutta Tyyne jäi tosi lähelle estettä istumaan. Takaisin tullessa ei koskenut, mutta olihan se vaikean näköinen hyppy, kun paikaltaan loikkasi esteen yli.

6. Yleisvaikutelma -9
Jee, tuntui tosi kivalta tehdä yhdessä hommia, kun koira oli messissä näin hyvin :)

Toista kehää odoteltiinkin sitten pari tuntia. Kehä oli niin kaukana meidän teltasta, että siellähän me seisoskeltiin lähinnä katsomassa muita avo-koiria ja loputonta määrää paikallamakaajia... Lopulta nekin loppuivat ja pääsimme tekemään loputkin liikkeet.

7. Liikkeestä seisominen - 9
Tämä oli jännä liike, koska se tehtiin ihan lähellä kehänauhaa ja parin-kolmen metrin päässä oli toinen avo-kehä. Koira pysähtyi ihan hyvin,.Sitten pari metriä käveltyäni poispäin kuulin kopsahduksen, kun aika lähelle Tyynen oikealle puolelle lensi noutokapula. Vähän jänskätti kääntyä katsomaan, seisooko se vielä paikallaan ;) Seisoihan se, ja loppu meni ihan hyvin.

8. Kaukokäskyt - 6
Tyyne on välillä tehnyt tätä treeneissäkin. Eli se laaamaili useammassa siirtymässä, eikä kuunnellut/reagoinut mun käskyihin. Siirtymät teki kyl ihan ok.

9. Luoksetulo - 8
Muuten ok, mutta pysähdys oli hidas. Oletin, että se olisi tulkittu läpijuoksuksi, mutta ei näköjään.

10. Yleisvaikutelma - 9

Yhteispisteet 135 ja tulos AVO3.

Paikallamakuu jäi harmittamaan jälkikäteen varsinkin loppupisteet nähtyäni, sillä olisimme saaneet ykköstuloksen, jos se olisi onnistunut. Eipä mulla vieläkään ole hajua, miksi Tyyne ei pysynyt. Se ei missään vaiheessa vaikuttanut ottavan paineita koepaikasta, joten en usko, että jänskätys olisi ollut syynä. Omissa treeneissä se on joskus satunnaisesti noussut istumaan, mistä olen käynyt toki heti huomauttamassa. Lisäksi viime aikoina Tyyne on alkanut vaihtamaan makuuasentoa kankulta toiselle. Näissä tilanteissa olen rauhallisesti käynyt korjaamassa koiran oikeaan asentoon.

Noutotreeneissä se on kyllä tehnyt sitä viime aikoina, että hiipii jonkin matkaa mun perään, kun jätän sen istumaan ja menen piilottamaan dameja/riistaa. Liittynee samaan asiaan.

Nyt kisojen jälkeen Tyyne on alkanut uudelleen opetella makaamaan pää maassa. Seuraavat tokokisat on tiedossa sitten syksymmällä, kunhan saan ensin pää maassa makaamisen häiriövarmaksi...

Kisojen jälkeen ajelimme kummitätini mökin kautta takaisin Himokselle. Tollerileiri jäi tänä vuonna osaltani aika laimeaksi. Iltaohjelman kävin katsomassa ja muuten olimme pääosin mökissämme Riitan ja Tuijan kanssa. Sunnuntaina kävimme Rauhan kanssa katsomassa Friidun vepe-treenejä. Hyvin näytti menevän ensikertalaisella sekin laji!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti