Tein hieman tilannekatsausta Tyynen VOI-liikkeistä ja siitä, mitä pitäisi vielä treenata. Kokonaisuutena tuntuu, että eniten työtä teettää kaukot, joiden opettamisesta mä oon tehnyt itselleni suuren ongelman. Rauhan kanssa se on meidän inhokkiliike, enkä mä vaan tunnu ikinä saavan niitä toimimaan. Oon jo puolitosissani harkinnut, että lainaan koiraa jollekin kaverille, joka saa opettaa sille ne kaukot, etten mä sössi niitä. Oikeesti täytyy nyt vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa tekemään harjoituksia päivittäin kotona. Ne oli jo keväällä aika hyvällä mallilla, joten eiköhän nekin talven aikana saa valmiiksi, kun treenataan vaan ahkerasti.
Paikallamakuu
Kohtuullisen varma, mutta tarvitsee vielä vahvistusta erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa.
- Keston pidentäminen
- Liikkurin häiriökäskyt (AIKA)
- Katsekontaktin pitäminen rivissä
- Jättöjen vahvistaminen edelleen
Optimaalisen vireen löytäminen ja ylläpitäminen suurin haaste. Vireen noustessa tulee herkästi ääni ja vireen laskiessa paikka alkaa elää ja käännöksissä irtoaa.
- Häiriöiden sietoa
- Askeleet ja paikalla käännökset rutiininomaisiksi
- Lähtövinkaisu pois
- Erityisesti täyskäännös paremmaksi
- Keston kasvattaminen
Ei olla tehty seuraamisesta, mutta istuminen on muissa tilanteissa aika vahva, joten todnäk. oppii melko helposti.
- Käskyyn reagoiminen ja oikean asennon valitseminen
- Asennon pitäminen ohituksissa - tassut ei saa stepata!
- Asennon pitämistreeniin avuksi etupalkka ja hihna
Stoppi on huono jopa avo-matkalla. Otetaan stopin parantamiseen uudelleen avuksi pallo. Tehdään kuitenkin alusta asti myös malttiharjoituksia stopin jälkeen. Lisäksi Tee on kahdessa viimeisessä kisassa hiipinyt jätön jälkeen perään.
- Jättöjä erikseen häiriöillä (hihna, lelut, avustajan häiristely muutenkin)
- Pysähtymisharjoituksia kädestä lentävällä pallolla - kriteerinä tiukka jarrutus.
- Jatkossa jättö maahan
- Loppuosaa pilkottuna -> seisomasta kutsu ja maahan, maasta kutsu sivulle
Aika hyvällä mallilla. Löytää ruudun hyvin, mutta ei aina mene suoraan oikealle paikalle. Tulee seuraamaan melko hyvin. Ruutua ei ole vielä yhdistetty kokonaiseksi liikkeeksi.
- Näyttöruutuja, jotta saadaan oikea paikka vahvistettua varmemmaksi
- Leluruutuja, jos alkaa liikaa miettimään paikkaa
- Jos menee mutkan kautta oikealle paikalle, ei palkkaa. Kehut ja uusi yritys lelulla/näytöllä..
- Häiriömerkkejä ja leluja ruudun lähettyville.
Hyppää melko hyvin jo suorassa kulmassa. Jos kulmaa on enemmän, niin kiertää helposti esteen.
- Vinoja kulmia hiljalleen vaikeuttaen. Kapulan sijasta käytetään lelua.
- Hyppytekniikkatreeniä lelun kanssa. Palkataan, jos menee puhtaasti yli.
Ajoittain metalli on vähän ällö ja saattaa yrittää pudottaa kapulan mun jalkoihin.
- Vauhtinoutoja lelun kanssa.
- Luovutusharjoituksia läheltä. Kriteerinä kapulan painaminen jalkaa vasten.
- Painonsiirto luovutuksessa kielletty.
Syö hyvin nameja häiriökapuloiden ympäriltä ja sen jälkeen haistelee oman ja nostaa heti. Satunnaisesti nostelee vääriä. Edellisissä treeneissä nosteli vääriä enemmänkin, eli haistelua vahvistettava edelleen paljon! Jatketaan namien syömistä kapuloiden välistä.
- Pidetään toistaiseksi kriteerinä oman haistelu, eli naksu mielellään ennen kuin ehtii nostaa omaa.
- Tarvittaessa otetaan uudelleen käyttöön kompostiaita, jonka alla kapulat ovat.
- Namien häivytys hiljalleen, kun tekeminen on näyttänyt rutiininomaiselta usean viikon ajan.
Erittäin kesken vielä. Kotona pystyy tekemään melko kauniita maahan-seiso-siirtymiä, mutta steppaa helposti etutassuillaan. Istu-seiso ei kestä vielä häiriötä yhtään, eikä tätä ole juuri tehty. Treeneissä ei pysty tekemään kunnon siirtymiä ollenkaan, vaan on aivan liian innoissaan ja sählää.
- Maahan-seiso -vaihtoja hihnan kanssa. Noustessa pieni veto hihnasta, jolloin vastaan vetämisestä palkataan.
- Paljon palkitsemista puolikkaista siirroista.
- Asennossa pysymistä paljon ja rauhallisuutta kaikkeen tekemiseen.
- Matto takaisin käyttöön ja sen avulla etäisyyttä koiraan.
- Istu-seiso -siirtymiä ja siihen myös tarvittaessa hihna painopisteen siirtämiseen.
- Paikalla istuminen pallo edessä (valahtaa liian helposti maahan)
- Ohjatun noudon alkeet - merkille meno vaikka takana kapuloita ja leluja yms.
- Maltin kasvattamista harvemmalla palkkaamisella.
- Kuunteluharjoitukset
- Sosiaalinen palkka (ensin kehuja ja vasta sen jälkeen lelut ja namit esiin!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti