Vuosi 2010 on ollut todella vauhdikas koirarintamalla. Helmikuussa tuli pitkään suunniteltu pentue Rauhalle. Seuraavat pari kuukautta menivätkin erittäin tiiviisti pentuja hoitaen. Pentuprojekti ei mennyt ihan oppikirjoista, vaan saimme ravata eläinlääkärissä useaan otteeseen. Ensin synnytyksessä seitsemäs pentu oli poikittain ja Rauha jouduttiin lopulta keisarinleikkaamaan. Neljästä leikatusta pennusta lopulta vain yksi jäi henkiin. No, loppusaldoksi tuli kuitenkin 2 urosta ja 5 narttua, mikä oli mielestäni ihan sopiva pentumäärä. Pari viikkoa leikkauksen jälkeen Rauhalla todettiin kohtutulehdus, mikä oireili valtavina pissalammikoina lattioilla. Pentujen ollessa 7-viikkoisia Rauhalta tuli vielä virtsaamisen yhteydessä veristä vuotoa. Ei muuta kuin jälleen kerran ultraamaan, mutta onneksi hälytys oli sillä kertaa turha ja kohtu oli jo palautunut normaalin kokoiseksi. Pentuja Rauha hoiti onneksi koko ajan erinomaisesti.
Pentujen tulevat kodit valitsin melko varhaisessa vaiheessa. Tosin lopulliset päätökset siitä, mikä pentu meni kenellekin, tehtiin vasta pentutestin jälkeen lähellä luovutusikää. Yksi pallero jäi vaudittamaan omaa arkeamme. Tyynen valitseminen pentulaatikosta ei ollut helppoa, mutta lopulta se jotenkin vaikutti kiinnostavimmalta. Se oli aika itsenäinen ja vähän omapäisen oloinen. Siinä missä pentutestissä kaikki muut pennut menivät pallon perässä ja jäivät mussuttamaan ja tutkimaan palloa, niin Tyyne otti välittömästi pallon ja lähti takavasemmalle...
Pentujen luovutuksen jälkeen Rauha pääsi hiljalleen jatkamaan aktiivitreenaamistaan. Kisasimme heti alkuvaiheessa jokusen agilitykisan. Harmittavasti meille sattui aina vähintään jotain pientä ja muutama vitonen sijoituksilla oli parhaat saavuttamamme tulokset. Tyyne sai luvan roikkua mukana treeneissä ja kisoissa heti alusta lähtien. Se oppi nopeasti nukkumaan häkissä,eikä sille kisapaikalla rentoutuminen ollut mikään ongelma. Tyyne tuntui muutenkin suhtautuvan lunkisti kaikkeen vastaantulevaan. Se oli pentuvaiheessa suorastaan epäilyttävän rauhallinen, niin tosin Rauhakin oli aikanaan...
Aloimme heti pentujen luovutuksen jälkeen treenaamaan kimpassa pk-seudulla asuvien pentujen kanssa. Vuoden aikana kaikki pennut ovat kehittyneet aivan valtavasti ja mä olenkin esittänyt omistajille jo vähän varovaisia ehdotuksia, että ensi vuonna kannattaisi ottaa tavoitteeksi myös viralliset tokokisat. Olemme kuluneen vuoden aikana treenanneet pentuejen kanssa vaihtelevasti tokoa ja nomea. Noutopuolella kaikilla on tavoitteena vähintään taipparit ja omistajat ovatkin olleet ihanan motivoituneita treenaajia. Muutama pentu on vähnä kuumemman sorttinen ja äänekäs, mutta kaikilta on löytynyt mukavasti riista- ja noutointoa. Ja vuoden aikana meidän pentueporukka on vaan tiivistynyt ja kaikista on tullut hyviä ystäviä, joiden kanssa on helppoa turista, treenailla ja suunnitella tulevaisuutta. Pentutreffejä on pidetty jo 5 (?), joten pitkämatkaisiakin on nähty.
Kesän aikana keskityimme treenailemaan ahkerasti. Osallistuin Rauhan kanssa useampaan nome-koulutukseen. Tyynen kanssa tehtiin erityisen paljon tokoa ja säästeliäästi myös noutojuttuja. Kilpailuja meillä ei juuri ollut, tavoitteet oli asettu syksymmälle. Kesällä muutimme myös Korson rivarista Malmille kerrostaloon. Koirat tottuivat uuteen ympäristöön onneksi nopeasti.
Elokuussa oli Tollershow Salossa. Vihjaisin pentuejen omistajille jo alkukesästä, että voisi olla hauskaa osallistua tapahtumaan porukalla. Kaikki ottivatkin vinkistä vaarin ja meillä oli kaikki 7 pentua näyttelyssä esiintymässä. Ilmoitin myös hetken mielijohteesta Rauhan käyttöluokkaan. Rauha oli myös syksyksi ilmoitettu tolleri-nomeen ja muutamaan tokokisaan, mutta juoksun alkaminen esti näihin osallistumisen. Näyttely meni ihan mukavasti, Rauhalle EH ja Ansa voitti 10 pikkunarttupennun luokan kp:n kera. Ja selvisin hengissä myös parikilpailusta Tyynen ja Tessan kanssa. Muutama pennuista kävi näyttelyissä myös syksyn aikana. Tessa oli SNJ:n päänäyttelyssä VSP-pentu ja sai Messukeskuksen näyttelyistä molempina päivinä EH:n. Ansa haki Voittaja-näyttelystä ERI:n ja oli hienosti 9 juniorinartun joukosta kolmas. Bretonikasvateista Demo voitti jo kolmantena vuotena putkeen Uudenmaan kanakoiraharrastajien mestaruuden kaer-kokeissa.
Syksyn aikana pääsimme useaan otteeseen sorsastamaan Ansan isännän Tuomaksen matkaan. Oma haulikko kulki reissuissa aina mukana ja jopa minä sain jokusen linnun ammuttua alas. Syksyn treenailut painottuivat pitkälti tokoon ja vähän nomeenkin. Pääsin osallistumaan useampaan sm-tason tokokouluttajan koulutukseen Tyynen ja/tai Rauhan kanssa. Loppusyksystä käytiin Rauhan kanssa kauden ainoassa metsästyskokeessa, eli Hauhon WT:ssä. Sorsastus avoimen meren äärellä oli valitettavasti tehnyt tehtävänsä, joten meidän kisasuoritus jäi harmittavan lyhyeksi.
Joulukuussa päästiin vihdoinkin myös tokokisoihin Rauhan kanssa. Tulosta ei saatu, mutta kokonaisuutena koira tuntui olevan ihan kivalla mallilla pitkän kisatauon jälkeen. Uskallan siis haaveilla ykköstuloksesta lähitulevaisuudessa.
Loppukesästä lähtien meidän agilitytreeneihin osallistuminen on ollut lähinnä satunnaista. Allekirjoittaneella ei vaan tunnu aika riittävän ihan kaikkeen, joten agility on sitten ollut se, mikä on jäänyt eniten taka-alalle. Emme myöskään ilmoittautuneet talvihalliin, kun ajattelin talvenkin keskittyä tokoon ja nomeen molempien punaisten kanssa.
Kesän aikana molemmille punaisille tehtiin muutama verijälki, mutta olemattomalla treenimäärällä en lähtenyt kokeisiin, vaikka sellaista mulle ihan puhelimessa oikein tyrkytettiin. Rauhan jäljestys oli edelleen hieman hajamielistä ja se on kiinnostunut riistasta. Tyynen pari harjoitusjälkeä osoittivat ainakin sen, että kakarasta voisi saada ihan kelvollisen jälkikoiran. Tosin se on enemmän nelivetomallia, siinä missä Rauha on aina jäljestänyt maltillista tahtia.
Kaikki omat koirat ja pentueet ovat olleet tämän vuoden mukavan terveitä. Omien lihashuoltoon on tänä syksynä panostettu aiempaa enemmän, siitä kiitos tuoreelle koirahierojalle Jennylle :) Sallin kuulo on tämän vuoden aikana mennyt ihan kokonaan, joten sitä ei enää voi laskea irti kuin tutuissa ja turvallisissa ympäristöissä. Lisäksi Sallin palautumisaika rasituksista on kasvanut iän myötä. Nykyään pidempiä irtolenkkejä tehdään sen kanssa noin kerran viikossa. Toisaalta ikääkin tulee tammikuussa tassuihin jo 14 vuotta, joten onhan se ikäisekseen edelleen mainiossa kunnossa.
Tässäpä tämän vuoden tapahtumat tiivistettynä. Ensi vuoden suunnitelmista tulee lähipäivinä lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti