23.9.2012

Hyvät ja ei niin hyvät tokokisat

Meillä oli taas tälle viikonlopulle varattu kaksi tokokoetta. Eilen oli HSKP:n piirinmestaruuskilpailut, joihin ilmoittauduttiin tiistaina varakoiran varakoirana paikkaamaan vajaata tollerijoukkuetta. Kolmannen kerran putkeen meidän starttivuoro oli luokan ensimmäisenä...

Kisa meni ihan siedettävästi. Jokunen isompi virhe sinne taas mahtui ja kehästä tultuani olin ihan varma, että pisteet eivät riittäisi ykköstulokseen. Aloin kuitenkin laskemaan pisteitä odotellessani ja pääsin 166 pisteeseen, mikä lopulta olikin meidän pistesaldo! Avon 19 koiran joukossa ei hyvillä tuloksilla juhlittu, joten positiivisena yllätyksenä sijoituimme luokassa kolmanneksi! Ja tollerijoukkue teki kokonaisuutenakin kelpo suorituksen. Sillä sijoituimme joukkuekisassa 5. sijalle 12 joukkueen joukosta.

Liikekohtaiset pisteet ja kootut selitykset:

1. Paikalla makaaminen - 10
Nätti ja rauhallinen kokonaisuus :)

2. Seuraaminen taluttimetta - 7
Ihan järkyttävää päiväkävelyä. Koira tuli suunnilleen mun sivulla, mutta ei seurannut kuin ajoittain vähän matkaa. Vika perusasento jäi tekemättä, kun Tee katsoi tuomaria ja liikkuria just sopivaan aikaan.

3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 10
Tää oli ihan siisti. Kuulemma oli tipahtanut käskystä kuin kivi.

4. Luoksetulo - 5
Tää liike on nyt ihan rikki. Koira vinkui tosi levottomana ja oli kuulemma ollut matalassa kyttäysasennossa mun jätettyä sen. Tästä huolimatta se ei edes yrittänyt pysähtyä, vaan pysähtyi suunnilleen metri mun eteen.

5. Seisominen seuraamisen yhteydessä - 8
Sanoin seiso-käskyn tosi rauhallisesti ja löysästi ja koira oli pysähtynyt samalla tyylillä. Lisäksi tassu taisi taas vähän liikkua mun palatessa sivulle.

6. Noutaminen - 10
Tuomarisetä näköjään tykkäsi. Tyyne meni kapulalle vähän rumasti ja luovutuspaikka oli aika edessä. Muuten ok nouto.

7. Kauko-ohjaus - 10
Tää oli ihan nappisuoritus ohjaajankin mielestä :) Jes, vihdoin tääkin alkaa toimimaan kisoissa kunnolla!

8. Estehyppy - 6
Hypyssä oli taas 5 lautaa. Se tuntuu olevan Tyynelle jonkinlainen raja, sillä tällä kertaa ei tarvinnut paluuhypyssä tulkita, osuiko se esteeseen. Ponnisti kaikilla neljällä tassulla esteestä vauhtia :-/

9. Kokonaisvaikutus - 9
Hyvä yhteistyö :)

Pisteet yhteensä: 166 / AVO1 ja luokan 3.sija  (19 koiran joukosta).

Vireen osalta koira tuntui ihan ok:lta. Se oli nyt ennemmin vähän vetelän tuntuinen. Toisaalta se oli keskittyneen oloinen ja hiljainen. Ainoastaan luoksetulon alussa kuului pientä piipitystä. Tuomari oli Vesa Rantaharju, ihan mukavan oloinen herra.

----

Tänään meillä oli vuorossa sellaiset kisat, että olisi voinut ihan suosiolla jättää väliin. Heräsin aamulla sateen ropinaan ja hyinen syyssade jatkui koko aamun. No, kyllähän Tyyne nyt sadetreeneissäkin on hyvin tehnyt, joten ei muuta kuin koepaikalle hytisemään. Kenttä oli nurmikenttä, missä oli sellaisia hauskoja lammikoita siellä täällä. Savipohja vielä alla, eli sellaista velliä löytyi sieltä täältä. Itseä ei olisi yhtään huvittanut mennä kehään. Liekö se sitten vaikuttanut Tyynenkin fiiliksiin, en tiedä. Paikallamakuussa se käveli mun perään ja samoin luoksetulossa. Meinasi vissiin, että jää ihan iteksesi tänne märkään kököttämään :-/ Luoksetulon jälkeen meinasin jo keskeyttää suorituksen, mutta ajattelin sitten, että on siellä loppupäässä sentään sellaisia liikkeitä, mistä koira tykkää. Tulihan sieltä loppupäästä (heti mun luovuttamisen jälkeen) kolme kymppiäkin, että kai se sitten kannatti vetää loppuun... Tulos oli AVO3 ja pisteitä 127p. siihen nähden ok pisteet, että nollattiin kuitenkin kaksi liikettä, mistä lähti jo 60p. Kokonaisuutena jäi tosi huono fiilis. Ensi kerralla taidan jättää tuollaisen sään kisat ihan suoraan väliin. Ainakin jos oma fiilis on jo valmiiksi yhtä huono kuin itsellä tänään.

Liikekohtaiset pisteet ja kootut selitykset:

1. Paikalla makaaminen - 0
Tyyne meni heti käskystä maahan, mutta lähti heti hiipimään mun perään. Ei vissiin sitten neitiä huvittanut maata märässä. Hohhoijaa, ihan kuin ei ennen sateessa olisi maannut?!

2. Seuraaminen taluttimetta - 6 1/5
Tämä oli vielä karmeampaa päiväkävelyä kuin eilinen. Täytyy ottaa tämä erityistarkasteluun. Tyynellä on kyllä nisät turvonneet, että en tiedä voiko tämä seuraamattomuus olla valeraskausoire, vai onko koira mahdollisesti jumissa. Se kuitenkin osaa halutessaan seurata erinomaisesti, niin yhtäkkiä tällaiseksi muuttuneet kisaseuraamiset huolestuttaa.

3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 9 1/5
Tää oli sentäs ihan siisti. En ole varma, mistä puoli pistettä lähti. Ehkä koira olisi voinut mennä paremmin maahan.

4. Luoksetulo - 0
Liikkuri oli tosi nopea ja aloitti käskytyksen heti kun päästiin merkille. Mä menin hetkellisesti siihen vauhtiin mukaan ja unohdin antaa Tyynelle luoksetulon virittelysanan. Se oli sit lähtenyt heti jättämisen jälkeen hiipimään mun perään pari askelta. En sitten tiedä, oliko syy puuttuva virittely vai huono sää.

Tässä vaiheessa harkitsin jo ääneen, että lopettaisikohan tähän, kun koira selvästi ei ole mun kanssa töissä tänään. Jatkettiin kuitenkin, kun loppupäässä oli vielä tulossa meidän varmoja liikkeitä, joista voisi saada vielä jonkin onnistumisenkin.

5. Seisominen seuraamisen yhteydessä - 8 1/5
Muuten ok, mutta Tyyne meinasi lähteä kävelemään eteenpäin, kun palasin sen sivulle. Istui käskystä onneksi, mutta aika huonoon perusasentoon kun oli jo kaukana. Mikä lie aivopieru.

6. Noutaminen - 10
Tyyne vinkaisi lähtiessään ja luovutukseen se korjasi itseään ja jäi aika eteen. Tuomari vissiin tykkäsi vauhdista ja innosta sen verran, ettei sakottanut yksityiskohdista...

7. Kauko-ohjaus - 10
Tyyne teki kyllä sinänsä puhtaat kaukot, mutta vinkaisi joka vaihdossa :(

8. Estehyppy - 10
Sain sen toivomani 4 lautaa ja kyllähän se siitä ihan nätisti yli meni.

9. Kokonaisvaikutus - 8

Pisteet yhteensä 127 / AVO3. Tuomarina toimi Ossi Harjula.

Kummankaan vire ei tainnut olla tähän kokeeseen parhaimmillaan. Tyyne oli koko kehän vähän levottoman oloinen ja se johtui varmasti siitä, että mua veetutti jo ylipäätään mennä kävelemään sinne märälle nurtsille. Ja sitten kun seuraaminen meni niin huonosti, niin tatti otsassa vaan kasvoi. Jos nyt jotain positiivista tästä yrittää kaivaa, niin olihan siellä niitä hyviäkin liikkeitä. Ja koira pystyi tekemään vaikka vire olikin huono.

Seuraaminen (ja se luoksetulo edelleen) täytyy ottaa nyt lisätarkkailuun. Viimeksi kun koira lakkasi seuraamasta kunnolla, sillä oli koko selkä jumissa kevään ilmalennon jäljiltä. Eli täytyy nyt oikeasti tarkkailla sitä ja aikaistaa tarvittaessa meidän hierojakäyntiä, jotta saadaan mahdolliset jumit pian pois.

Käytiin muuten viikko sitten näyttelyssäkin pyörähtämässä. Se pääsi nyt ensimmäistä kertaa esiintymään käyttöluokkaan ja hyvinhän se meni. Saatiin erinomainen ja Tyyne tuli käyttöluokan kolmen koiran joukosta toiseksi. Saatiin vielä SA ja pn-kehässä sijoitus oli lopulta neljäs. Ei siis pöllömmin toisessa näyttelyssä :) Täytynee viedä tuota kehään jatkossa hieman useamminkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti