8.1.2012

Kolmosen suorittajat...

Torstaina pakkasimme Mirkan kanssa auton täyteen koiria ja tavaroita ja suuntasimme kohti Suonenjokea. Perjantaina olikin vuorossa kauan jännitetty ja odotettu tokokisa molemmille punaisille. Tyyne oli ennen kisoja hoidossa vanhemmillani joulusta lähtien, joten allekirjoittanutta jännitti erityisen paljon se, mitä treenitauko ennen kisoja on tehnyt kakaralle...

No, eihän se Tyynen osalta ihan nappiin mennyt :( Paikallamakuu on aina ollut sille tosi varma liike, mutta jostakin syystä ei tällä kertaa. Tee nousi noin 5 sekuntia ennen ajan loppumista seisomaan. Täytyy sanoa, että sen jälkeen mun oli kyllä vaikeaa kasata itseäni loppukehään ja varmasti siitä syystä teinkin kehän läpi lähinnä koiraan luottaen (ei vissiin olisi pitänyt). Tyyne taas tuntui muistavan ainoastaan sen liikkeen, mitä on eniten loppusyksyn aikana hinkattu - liikkeestä seisomisen. Ennakoi sitä sitten vähän joka kohdassa... No, elämä on. Nyt vaan lisää treeniä ja kisakalenterin tsiigailua :) Ainakin Tee teki ihan kivalla asenteella hommia, vaikkakin voisin nostaa sen virettä hieman ennen suoritusta. Rauhan kanssa kun olen tottunut tekemään päinvastoin, niin tässä on allekirjoittaneellekin ihan uutta haastetta ohjata täysin erityyppistä koiraa...

Tyynen tulos:

1. Luoksepäästävyys - 10
Istui paikallaan kuin tatti, hyvä jos vilkaisi koko tuomarisetää.

2. Paikalla makaaminen - 0
Nousi seisomaan noin 5 sekuntia ennen liikkeen loppua. Makasi sitä ennen ihan rauhassa. Näytti lähinnä siltä, että ipana ei vaan tajunnut, että odotan sen edelleen makaavan paikallaan...

3. Seuraaminen kytkettynä - 8
Pientä jätättämistä ajoittain (josko vaikka seisominen tulisi). Ja perusasennot jäivät tekemättä...

4. Seuraaminen taluttimetta - 8
Ennakoi taas seisomista ajoittain ja jätätti.. Tästä syystä myös käännökset oli ihan karmean näköisiä...Muutenkin molemmat seuraamiset oli tosi huonoja siihen verrattuna, mitä tuo treeneissä esittää.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 0
Jätätti valmiiksi odottaen seisomista ja seisomaanhan se komeasti jäikin. Olisihan sitä koiraa voinut tietty vilkaistakin, mutta kun kuvittelin tän olevan varma liike (kuten muidenkin...).

6. Luoksetulo - 8
Hyppäsi lopussa perusasentoon kuitenkaan koskematta mua. Tuomari sanoi, että tulkitsee hyppäämisen törmäämiseksi. Vähän olen eri mieltä tuosta, mutta ihan miten vaan. Jokatapauksessa tätä hyppyä on työstetty pois jo pitkään. Treenit siis jatkuu edelleen..

7. Liikkeestä seisominen - 10
Joo, tämänhän se odotti koko ajan tekevänsäkin... Hieno stoppi ja pysyminen asennossa.

8. Estehyppy - 9
Tyyne ei vilkaissutkaan estettä ennen suoritusta. Käskystä lähti hieman epävarmana eteenpäin ja hyppäsi laiskasti toiselle puolelle. Loppu hyvin. En tiedä mistä piste lähti...

9. Kokonaisvaikutus - 8
Kokonaisuutena koira tuntui hieman vetelältä. Tosin se on tuntunut siltä viime päivät muutenkin, joten veikkaan että juoksun loppuminen on vaikuttanut koiraan.

Pisteitä yhteensä 128 ja tulos ALO3. Tuomarina toimi Mauri Pehkonen.

Tyynen kisavideo löytyy täältä.

---

Rauhan kanssa virittelyt osuivat nyt hyvin nappiin. Se oli innokas ja keskittynyt koko ajan ja mulla oli sen kanssa kehässä oikeasti hauskaa. Tehtiin tosi hienoa sarjaa tunnariin asti, mutta ilmeisesti koiran vire oli kuitenkin hieman liian korkea siihen, kun lopetti hyvin alkaneen työskentelyn kesken ja toi väärän. Kaukoista tuli vielä nolla, joten siinä meni ykköshaaveet. Kympin tunnarilla olisi ykkönen vielä tullut, joten vähän jäi harmittamaan. Toisaalta Rauha ylitti itsensä tekemällä elämänsä parhaan seuraamisen ja luoksetulon kisatilanteessa. Kokonaisuutena jäi kiva fiilis. Tuntuu, että se ykkönen voisi tulla piankin, kunhan vaan saan hinkattua kaukot valmiiksi ja tunnarin taas varmemmaksi.


Rauhan tulokset:

1. Paikalla makaaminen - 10
Ei huomautettavaa :)

2. Seuraaminen taluttimetta - 9,5
Kaavio oli meille aika otollinen. Paljon tapahtumia, eikä juuri pitkiä suoria. Puoli pistettä lähti ajoittaisesta edistämisestä. Askelsiirtymissä perusasennot jäivät kyllä tosi eteen, mutta Rauhan asenne oli hieno koko seuraamisen ajan :)

3. Istuminen seuraamisen yhteydessä - 9
Ihan nätti istuminen. Ohittaessani liikutti taas pari kertaa etujalkojaan.

4. Luoksetulo - 10
Siis VAU! Se 150 peräkkäistä pysäytystä on tuottanut tulosta ja Rauha tuli nyt sellaista lönköttelylaukkaa välit ja pysähtyi käskystä kuin seinään! Erityiskiitokset Mirkalle tämän edistymisestä, koska hän keksi ehdottaa, että voisin ottaa liikkeeseen useamman apurin ja seisomaan pysäytyksestä lentää pallo joltakin henkilöltä.

5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo - 7
Tässä oli jännitystä kerrakseen. Ruutu oli hallin takanurkassa, enkä saanut viritettyä Rauhaa katsomaan sitä. Käskystä se lähti suoraan eteenpäin, mutta vasemman etunurkan sijasta oikeaan nurkkaan, missä oli luoksetulon merkki. Kävi keilaamassa sen, mutta huomasi onneksi heti perään ruudun ja juoksi ilman lisäkäskyä sisään sivusta. Pysähtyi ja meni maahan käskystä. Makuupaikka oli juuri ruudun sisäpuolella, tuomarinkin piti käydä lähempää varmistamassa asia...

6. Noutaminen esteen yli hypäten - 9,5
Heittäessä Rauha oli tehnyt pienen nytkäyksen. Luovutuksessa se vilkaisi kriittisellä hetkellä tuomaria ja taisi stepata pari kertaa kun otin kapulan.

7. Metalliesineen noutaminen - 8,5
Kovaa vauhtia kapulalle, sitten jäi mittaamaan sitä suuhun ja palautti selvästi menovauhtia hitaammin. Luovutusasento hieman vino ja irti käskystä liikkui hieman taaksepäin.

8. Tunnistusnouto - 0
Lähti rauhallisen näköistä ravia kapuloille ja alkoi haistelemaan. Kapulat oli aika lähekkäin toisiaan (täytyy huomioida treeneissä!) ja Rauha otti vahingossa oman viereisen kapulan. Huomasi sitten erheensä, pudotti sen ja etsi etualalta omaa löytämättä, joten toi random-kapulan... Eli melkein malttoi keskittyä loppuun asti ;)

9. Kauko-ohjaus - 0
Tarvitsi ensimmäisessä istumaan nousussa lisäkäskyn (tätä on tehnyt paljon treeneissäkin). Seisomaan nousuissa otti useita askelia eteenpäin, muut teki ihan siedettävällä tekniikalla. Eteni 1,5 omaa mittaansa...

10. Kokonaisvaikutus - 8,5

Pisteet yhteensä 217,5 ja tulos VOI3. Tuomarina toimi Riikka Pulliainen.

Video Rauhan kisasuorituksesta löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti