10.2.2011

Hiljaisuus treenirintamalla

Kylläpäs tässä on tullutkin pitkä tauko blogin kirjoittamisessa. Siihen on useita syitä. Jäin nimittäin odottamaan tuossa alkusyksystä, että Rauha aloittaisi juoksunsa hetkellä millä hyvänsä. Treenasimme syksyllä kuitenkin säännöllisesti agilitya, tokoa ja nome-juttuja, mutta kisoja meillä ei ollut. Tai no, tollerikerhon WT-kokeessa me kävimme hakemassa nollan. Eka ja kolmas rasti menivät tosi hyvin. Toisella rastilla olikin sitten vuorossa haku lammen rannalla parityöskentelyllä. Rauha teki tosi hienoa hakua. Se laajensi rannalta hakua sujuvasti veteen ja metsäänkin. Se ei kuitenkaan ollut täysin hiljaa kaverin suorittaessa, joten tasainen pieni piippaaminen nollasi rastin pisteet. Viimeinen rasti meni meillä myös nollille. Siinä heitettiin markkeeraus pellon laidassa olevaan ojaan. Oja oli syvässä kuopassa ja vesi oli uintisyvyistä. Rauha ei valitettavasti uinut tarpeeksi syvälle tiheään kaislikkoon, jotta olisi saanut hajun damista. Yritys oli kuitenkin kova, joten siitä pisteet koiralle.

Meidän talven treenilistalle nousi siis ehdottomasti parityöskentely ja maastonvaihtelut.

Pääsimme syksyllä myös UMN:n nome-kurssille. Siellä keskityttiin paljon ohjauksiin. Rauha teki tasaisen hyvää työtä koko kurssin ajan, ja sain harjoiteltua myös toisen koiran suorituksen katsomista rauhallisesti. Saimme kouluttajilta kovasti kehuja hyvästä yhteistyöstä :) Vikalla kerralla harjoittelimme myös riistalla, ja siellä tuli hyvin näkyviin meidän ongelma. Rauha roikkuu riistan päällä turhan pitkän aikaa vain, jos minä olen näköetäisyydellä. Tähän saatiin reseptiksi paluu perinteisiin ylösottoharjoituksiin (joissa se taas nostaa riistat erittäin nopeasti...). Täytyy siis jatkaa tämän työstämistä. Koira kuitenkin tuo kaikki riistat mulle, joten ongelman ei pitäisi olla valtavan suuri...

Sitten se suurin syy meidän hiljaisuuteen... Eli Rauhan juoksu alkoi vihdoin joulukuun alussa. Se astutettiin hieman ennen joulua, ja viimeiset pari kuukautta meillä on kasvatettu siis mahaa. Sulhaseksi valittiin komea FI MVA FI TVA Nauruparran Hulvaton Kamu, "Kamu". Ultrassa näkyi noin 5 pentua, joten mukavan kokoinen pentue on tulossa. Rauhan arvioitu synnytysaika on jo ensi viikolla, joten meillä on menossa jännittävät hetket. Rauha on päivä päivältä alkanut muistuttaa enemmän valtamerilaivaa, ja kyllähän vaakakin sen sanoo. Pari päivää sitten sen painoksi tuli 21kg :O Normaalisti Rauha painaa siis noin 16 kiloa, joten siitä voi arvioida, minkä kokoinen matami meillä on. Lenkkien pituutta on pitänyt lyhentää jo selvästi, koska tuo ei tällä hetkellä selvästi juurikaan nauti liikkumisesta. Pentukyselyitä meille on tullut oikein mukavasti, ja uskon, että kaikille pennuille löytyy hyvä ja rakastava koti. Ja vielä sellainen koti, jossa ollaan valmiita panostamaan myös nou/nome-koulutukseen. Pentueen oma sivu löytyy tämän linkin takaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti