10.4.2010

Treenitilanne 10.4

Lupasin laittaa lisätietoja tämänhetkisestä treenitilanteesta lähipäivinä, joten täältä pesee. Eli kehitin tässä itselleni uuden menetelmän pitää kirjaa harjoiteltavista asioista ja siitä, mitkä ovat työn alla yms. Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa:

Tein kyseisen kyhäelmän noin viikko sitten, joten en osaa vielä sanoa, että onko siitä todella hyötyä. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Yritän kommentoida taulun tehokkuutta tännekin silloin tällöin. Tällä hetkellä se etsii hyvää paikkaa kotonamme. Lisäksi noi post-it-laput irtoilee turhan herkästi, mutta eiköhän siihenkin sopiva tekniikka löydy.

Agilityssa meille tuli nyt pakollinen kevättauko eteen. Eilen oli nimittäin viimeiset hallitreenit, ja nyt odottelemme vain lumien sulamista ja kentän kuivumista. Eiliset treenit olivat kuitenkin mukavan antoisat. Katja oli kouluttamassa, ja sain ihan varteenotettavia ehdotuksia muutamiin esteteknisiin ja ohjaukseen liittyviin ongelmiin. Ensinnäkin Rauhalle on oman kropan hallinta joskus todella haastavaa. Tämä korostui, kun R:n piti tulla käytännössä mun luokse ja kääntyä mun edestä hypylle. Se joko oikaisi hypyn taakse, tai sitten se hyppäsi täydessä vauhdissa viime hetkellä ja tuli alas mun varpaille. Tähän Katja antoi vinkiksi harjoitella ihan perus haltuunottoja siten, että pysäyttää koiran ihan kokonaan ja palkkaa namilla. Täytyypä yrittää, se voisi hieman tasoittaa tuon kuumakallen touhuja muutenkin. Lisäksi saimme hyvän vinkin keppitreeniin, eli narupallo vaan muutama metri pujottelun jälkeen ja erilaisia kulmia treenaamaan.

Täytyy muutenkin alkaa käyttää narupalloa targettina radan lopussa. Rauhahan osaa kyllä luopumisen, joten en tiedä, miksi en ole aiemmin käyttänyt narupalloa juuri lainkaan muualla kuin kontakteilla.

Tokossa tauko on näköjään tehnyt tehtävänsä. Eli koira ei osaa enää mitään... No, eipä se kai niin mene, vaikka siltä vähän tuntuukin. Ennen juoksutaukoa meidän ruutu oli siinä vaiheessa, että Rauha meni sinne suoraan, täysiä ja ilman yhtään näyttöä. Otin ruutua jopa erilaisissa ympäristöissä jo jonkin verran ja kävin tekemässä sen koiran näkemättä etukäteen. Nyt ruutu on taas ihan hakusessa. Rauha juoksee jonkin matkaa, kääntyy seisomaan. Kun minä olen täysin passiivinen, R kääntyy ja jatkaa matkaansa vähän matkaa ja pysähtyy jne. Palasin kriteereissä taaksepäin sen verran, että tässä vaiheessa annan tuon etsiä oikeaa paikkaa pidempään, ja palkkaan narupallolla heti, kun oikea kohta löytyy. Eiköhän se taas pian muista, mihin sen piti mennä...

Kaukokäskyt ovat toinen liike, missä ollaan menty hieman takapakkia. Seisomisesta maahanmeno on ollut R:lle kaikkein vaikein, eikä se taas onnistunut tauon jälkeen oikein, vaan Rauha tipahtaa taas suorilta jaloilta maahan... Olen tässäkin palannut suosiolla hieman taaksepäin, ja teemmekin nyt taas kotona niitä asennonvaihtoja arkitouhujen lomassa pitkin päivää. Parissa päivässä edistystä on taas tapahtunut, joten eiköhän tuosta saa valmiin liikkeen ajallaan.

Tunnistusnouto on taas ilokseni mennyt paljon eteenpäin. Eli tiistaina meillä oli vielä ongelmana satunnainen kapulan kaluaminen. Kotona sitä ei kuitenkaan ole esiintynyt, vaan kapula on tullut nätillä otteella käteen muutamilla toistoilla, joita olemme päivittäin ottaneet. Koska hajuttomien tunnareiden pino ei ole Rauhaa kiinnostanut, uskaltauduin viemään oman kapulan jo pinoon. Ja tulihan sieltä oikea kapula. Otin eilen muutaman toiston, ja meininki vaikutti selvästi juuri oikeanlaiselta. Eli Rauha haisteli kapuloita läpi, kunnes löysi oikean ja toi sen :) Uskaltauduin tekemään tänään myös pari sellaista toistoa, että olin siirtänyt koiran näkemättä hajuttoman pinon koemaiseen muodostelmaan ja hajustetun kapulan joukkoon. Hain Rauhan ja lähetin hakemaan oman kapulan. Ja sehän tuli! Ihanaa, kerrankin joku asia menee näin helpolla jakeluun! Seuraava vaihe onkin nyt saada avustaja viemään häiriökapulat, jotta Rauha tottuu, että ne muut kapulatkin voi haista jollekin toiselle. Lisäksi nyt olen käyttänyt sisällä ollutta omaa tunnaria, joka haisee varmasti paljon. Jatkossa mun täytyykin ottaa treenin aluksi aina uusi kapula, jotta R tottuu, ettei haju aina ole niin voimakas.

Olemme myös hiljalleen lisänneet nomejutut harjoitusohjelmistoon ihan tosissaan. Harjoittelimme viime viikolla variksen ja pupun kanssa riistan nopeaa ylösottoa. Rauhalla kun on aiemmin ollut huono tapa roikkua riistalla ja pakkailla lintua suuhun mielestäni vähän turhan pitkään. Tätä varten teimmekin harjoitusta narupallon kanssa. Koira oli avustajalla, minä lähdin riistan kanssa pois, vein sen jonkin matkan päähän ja menin itse kauemmaksi. Näytin koiralle narupalloa ja annoin noutokäskyn. Muutamia läpijuoksujakin tuli, mutta muutoin Rauha haki riistan todella kovaa vauhtia ja ylösotto oli myös todella nopea. R kuitenkin malttoi pakata linnun suuhunsa, eli ote ei tällaisesta harjoituksesta kuitenkaan huonontunut. Lisäksi ääntä ei tullut lisää, vaikka niin voisi kuvitella, kun harjoituksessa kuitenkin nostettiin koiran viretilaa. Ihan mielenkiintoinen kierre noutojuttuihin nämä viettiharjoitteet. Tämän harjoituksen perusteella aion kyllä jatkossakin harjoitella narupallon avulla tiettyjä yksityiskohtia myös nometreeneissä.

Metsätkin alkavat onneksi kohta sulaa. Sitten ohjelmistoon voikin jo lisätä säännölliset verijäljet. Rauha on ilmoitettu muutamaan kisaankin keväälle, joten hinku harjoittelemaan on jo kova. Toivottavasti myös mahdumme kys. kokeisiin :)

Lähiviikkoina harjoittelumme keskittynee tokoon ja nomeen. Olen ilmoittautunut omien tokotreenien lisäksi Korrien järjestämälle voi/evl-kurssille, josta saamme toivottavasti roppakaupalla lisää kokemusta ja hyviä vinkkejä tulevaan harjoitteluun. Tavoitteenani olisi edelleenkin startata voittajassa kesän aikana. Eiköhän se ole ihan mahdollisuuksien rajoissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti